23.03.2021 08:03
Uudenkaarlepyyn kaupunki laajentaa yhteistyötään Cash-Inin kanssa
Uusikaarlepyy on vireä 7 500 asukkaan kaupunki Pohjanmaalla. Kaupungin yhteistyö Cash-Inin kanssa on käynnistynyt jo vuonna 2015, jolloin Uudessakaarlepyyssä siirryttiin käyttämään Cash-Inin perintäpalveluita. Hyvin sujunut yhteistyö syventyi helmikuussa 2021, kun kaupunki otti käyttöönsä Cash-In Laskun elinkaaripalvelut.
Ajatus yhteistyön syventämisestä syttyi vuosipalaverin yhteydessä, jolloin puheeksi nousi laskutuksen kasvanut työmäärä. Kaupunki halusi kartoittaa löytyisikö tutulta yhteistyökumppanilta ratkaisua, jolla saada helpotusta moniin aikaa vieviin rutiinitöihin.
Keskustelun pohjalta kävi nopeasti selväksi, että Cash-In Laskun elinkaaripalvelut olisivat kaupungin ratkaisu. Palvelukokonaisuuden avulla perintätoimenpiteiden lisäksi laskujen lähettäminen ja reskontranvalvonta sekä maksumuistutukset ulkoistettaisiin Cash-Inille. Tämä toisi helpotusta kiireeseen ja vapauttaisi kaupungin laskutuksen resursseja.
- Cash-In Laskun Elinkaaripalvelut olivat meille luonnollinen valinta. Olemme iloisia siitä, että olemme löytäneet luotettavan kumppanin, joka voi tarjota meille monipuolisesti laskutuksen eri vaiheisiin liittyviä palveluita, kertoo Uudenkaarlepyyn kaupungin talousjohtaja Gunilla Lillbacka.
Yhteistyö polkaistiin käyntiin helmikuun alussa, jolloin Uudenkaarlepyyn kaupunki siirtyi käyttämään Cash-In Laskun elinkaaripalveluita. Kaupunki hoitaa yhä laskuttamisen, mutta kaikki muut laskun elinkaareen liittyvät rutiinit on ulkoistettu Cash-Inille. Cash-In vastaa myös laskutukseen liittyvästä asiakaspalvelusta, jonka ansiosta kaupungin asiakkaat saivat laajemmat asiakaspalvelun aukioloajat.
- Kaupunki lähettää meille laskutiedoston, jonka pohjalta tulostamme laskut ja lähetämme ne eteenpäin asiakkaille sovitulla laskutavalla. Me huolehdimme myös reskontranvalvonnasta eli tarvittaessa lähetämme myös maksumuistutukset ja huolehdimme perintätoimenpiteet, kertoo Kenneth Bjon Cash-Iniltä.
Etsitkö ratkaisuja julkishallinnon laskutuksen ulkoistamiseen? Ole yhteydessä asiantuntijaamme – kartoitetaan yhdessä sopiva ratkaisu!
Kenneth Bjon
Sales Manager
+358 (0)207 701 573, +358 (0)40 673 8717
kenneth.bjon(at)cash-in.fi