14.02.2017 15:02
Tilaajavastuulaki ja Liikuntakeskukset / PT -yrittäjät
Monet liikuntakeskukset ostavat PT-palvelunsa jatkuvasti samoilta toiminimiltä. Tästä syystä tulee tilaajavastuulain mukainen selvitysvelvollisuus todennäköisesti sovellettavaksi. Nämä tilaajavastuulain mukaiset selvitykset tulisi siis pyytää ennen sopimuksen solmimista.
Jos tilaaja tekee uuden sopimuksen saman sopimuspuolen kanssa ennen kuin 12 kuukautta on kulunut edellisen sopimuksen solmimisesta, ei tilaajan tarvitse hankkia uudestaan selvityksiä jos nämä selvitykset on hankittu jo aiemmin 12 kuukauden sisällä.
Liikuntakeskuksen on ennen vuokratyö- tai alihankintasopimuksen solmimista hankittava selvitys, että sopimuskumppani on hoitanut lakisääteiset velvoitteensa.
Selvitysvelvollisuus koskee vuokratyöntekijöiden lisäksi myös alihankintasopimusta jossa tilaajan työtiloissa työskentelee alihankkijan työntekijä. Lisäksi edellytetään, että alihankintasopimus liittyy työtehtäviin, joita tilaajan toiminnassa tavanomaisesti suoritetaan.
Selvitysvelvollisuus ei koske pieniä sopimuksia. Alihankintasopimuksissa selvitysvelvollisuutta ei ole, mikäli sopimuksen vastikkeen arvo on ilman arvonlisäveroa alle 9 000.
Tuon selvityksen laatimiseen liittyy monta kohtaa, mm
- Selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin
- Selvitys siitä, onko yritys merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.
- Kaupparekisteriote
- Selvitys verojen maksusta
- Todistukset työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty
Me voimme liikuntakeskuksen tai PT:n puolesta hankkia vaaditut tiedot sekä tehdä tuon ilmoituksen, niin voitte rauhassa keskittyä tuottavimpiin asioihin.
Tilaa palvelu osoitteesta cash-in@cash-in.fi tai soita 0207 701 501